perjantai 5. marraskuuta 2021

Schindlerin lista

 Thomas Keneally.  Jos joku olisi minulta kysynyt, kuka on kirjoittanut elokuvana paremmin tunnetun kirjan Schindlerin lista.  En olisi tiennyt.  Elokuvan olen katsonut kolme kertaa.  Kirja kertoo yksityiskohtaisemmin tapahtumista. Elokuva on mielestäni hyvä ja todellisen tuntuinen.  Kirja on totta.  

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Schindler

Oskar Schindler teki valtavan työn keskellä natsien pyörittämään valtiota.  Lahjoen ja käyttämällä kaikkia mahdollisia tapoja pelastaa edes muutama juutalainen kuolemalta keskitysleireiltä.  Siinä sattuivat kohdalleen uhkapelinomainen käyttäytyminen ja kaikki rahat likoon laittamalla hän otti riskin.  Hän ei ollut uskovainen eikä uskollinen.  Uskon hänellä olleen hyvä sydän jonka ansiosta hänestä pidettiin.  Oskar Schindler piti niiden puolta, jotka olivat häviäjän puolella ja jotka uskoivat häneen. 

Hän perusti Emalitehtaan, asevarustelutehtaan ja sai ostajikseen liiketuttavia, virkavallan edustajia ja SS-miehiä.  Ja tietysti Amon Goethin, joka oli komendantti leirissä josta Oskar sai juutalaiset työtekijänsä.  Oskar järjesti juhlia, lahjoi komendantin, kuitenkin niin ovelalla tavalla, että Amon Goeth luuli Oskarin olevan samanlainen kuin hän.

Nykyisinkin jotkut ihmiset eivät usko juutalaisten vainoon.  Senkin takia on hyvä, että niistä ajoista kirjoitetaan, ettei totuus unohtuisi.  Asioista saa olla mitä mieltä tahansa, kun ne eivät kohdistu ihmisen kohteluun alistavasti eikä kansanmurhana.

Kirja on tehty haastattelemalla juutalaisia, jotka hän on pelastanut.  Kirjailija on australialainen palkittu kirjailija.  Muita suomennettuja kirjoja ei Wikipedian mukaan ole.




Lepra