torstai 4. tammikuuta 2018

Alex

Pierre Lemaitre.  Kirja sai International Dagger - palkinnon vuonna 2013: paras ulkomainen rikosromaani.  Erikoinen ylikomisario Camille tarttuu taas rikostutkintaan.  Huikean jännittävä romaani Alex nimisestä naisesta, joka joutuu rikoksen uhriksi.  Mutkikkaiden vaiheiden jälkeen paljastuu aina yllättävämpiä totuuksia rikoksesta ja Alexista.  Kirja on luettava itse, sen juonta on turha kertoa etukäteen.

Lemaitre on luonut päähenkilön, ylikomisario Camillen, pienikokoisen jättiläisen.  145 cm pitkän, älykkyyttä ja päättelykykyä uhkuvan miehen, joka peräänanatamattomasti ratkaisee rikoksen.  Häntä voisi verrata Agatha Christien Poirotiin.  Oikeastaan hän on vielä parempi.  Hän päästää välillä tunteensa valloilleen liiankin kanssa.  Camillella on apunaan luotettavat alaisensa, jotka tuntevat pomonsa tavat ja kyvyt.

Camille ei ensin halua lähteä mukaan tutkintaan, koska tapaus muistuttaa liikaa hänen kuolleen vaimonsa Irenen tapausta.  Rikospoliisin päällikkä Le Guen on eri mieltä.  Lopulta Camille lupaa tutkia tapausta, kunnes lomalla oleva poliisi tulee takisin.  Camille kiinnostuu lopulta tapauksesta, eikä päästä sitä käsistään ennen loppuratkaisua.

Myös kannen tekijä on päässyt kirjan luonteen sisälle.  Päähenkilö on toisenlainen, mitä ulkonäkö ensin näyttää.






maanantai 1. tammikuuta 2018

Mayra

Max Manner.  Tämä ei olekaan dekkari, joita Manner on kirjoittanut useita.  Onko tämä uusi laji, jota hän alkaa kirjoittaa vai pieni hyppy sivulle.  Tässäkin on jännitystä vähän.  Heikki jää leskeksi onnettomuuden takia.  Heikki syyttää siitä itseään, vaikka ei tarvitsisi.  

Suomalainen mies on vähän jahkailija, joka ei osaa päättää tekemisiään, ettei loukkaisi toista.  Suru on raskas kantaa ja usein siihen jäädään vellomaan, vaikka pitäisi jatkaa elämää.  

Heikki tapaa hautausmaalla Eevan, joka on myös jäänyt leskeksi.  Eeva olisi valmis suhteeseen ja koettaa houkutella Heikin tapaamisiin.  Heikki epäröi, vastustelee, eikä ole valmis.  Samoilla hetkillä Heikin suuri nuoruudenrakkaus ottaa yhteyttä somen välityksellä.  

Mayra  kirjoittaa yksityisviestillä haluavansa tavata.  Heikki on ensin varuillaan, vanhat muistot kuitenkin vyöryvät mieleen.  Voisiko hänelle löytyä onni ja tulevaisuus.

Rakkaustarinat ovat erilaisia.  On hetken huumaa, joka kylmenee äkkiä.  On rakkautta, joka kestää elämän kaikki tyrskyt.  Voiko olla rakkautta, jossa on intohimoa elämän verran, jossa rakkaus toiseen ei laannu koskaan.


Kansi on intohimon punainen.





Lepra