Naisen paras ystävä

Tuula-Liina Varis.  Ei heti ensimmäiseksi tule Variksesta mieleen trilleri, ehkä nyt tämän jälkeen.  Enkä tiedä, voiko murhakirjaa kutsua mukavaksi, mutta tätä voisi sellaiseksi kutsua.  Tästä kirjasta tulee mieleen Agatha Christie, jonka luomukset ovat ihastuttaneet joka puolella maailmaa.  Kenties tämä onkin siinä hengessä tehty.

 

Poliisi tätäkin rikosta tutkii, mutta lomallaan, joten hän on omillaan.  Hanna viettää kesälomaa kotonaan ja saa puhelun kollegaltaan.  Murha on tapahtunut aivan Hannan asuin piirissä ja häntä kiinnostaa mennä katsomaan tapahtumispaikkaa ohimennen. Tapaus jää mietityttämään, eikä hän voi pitää näppejään erossa tapauksen tonkimisesta.

 

Tapot ja murhat tehdään paljon, noin vaan, ilman vakavaa syytä.  Tämäkään kirja ei kerro vihasta, murhan suunnittelusta tai mistään pitkään hiertäneestä asiasta, vaan murha tehdään yhtäkkisen tunnekuohun vallassa.   Joku ihminen vain on väärässä paikassa väärään aikaan.  Surman uhri olisi voinut olla ihan hyvin joku muu.

 

Nykyaika on tullut rikoskirjoihinkin.  Yhteiskunta ei enää sulje vaarallisimpiakaan rikollisia pitkäksi aikaa vankiloihin.  Tukea ja hoitoa vaativia ihmisiä kulkee keskuudessamme paljon.  Toisinaan he satuttavat kanssakulkijoitaan, koska heillä itsellään on vaikeuksia.

 

 

Lasilinna

Jeannette Walls.  Tosikertomus 1950 - luvusta eteenpäin erään perheen elämästä Amerikassa, Usa:ssa.  Ei ole mennyt kaikilla hyvin siellä edes silloin.  Maankiertolaiselämää viettävän perheen isä uskoo joskus rakentavansa perheelleen lasilinnan.  Tietysti se on unelma, joka ei koskaan toteudu.

 

Varsinkin lapset joutuvat kokemaan hurjan ja köyhän lapsuuden.  Selviytymiskeinot ovat hyvin luovia.  Perhe on yhtenäinen ja varsinkin lapset suojelevat toisiaan muuta maailmaa vastaan.  Perheen aikuiset eivät siihen aina pysty.  Heillä on omat suuret ongelmansa.  Isä, vaikka on osaava ja viisas mies, ei pysty hallitsemaan alkoholismiaan ja äiti haluaisi olla taiteilija.  Jollain tavalla he aina selviytyvät.  Välillä nähdään nälkää ja kärsitään vilua.

 

Lapset kasvavat vahvoiksi ja itsenäisiksi aikaisin.  Koulutkin tulee käytyä ja he pärjäävät toisiaan tukien.  Jeannettesta tulee kirjoittaja, toimittaja ja viimein kirjailija, joka kertoo perheen elämästä.  Hänenkin pitää ensin päästä häpeästä, jota hän tuntee vanhempiaan kohtaan.  Hän ymmärtää ettei syy heidän elämäänsä ole hänen vaan vanhempien.

 

Kirja on sujuvaa kerrontaa alusta loppuun.  Elin lapsien mukana aavikolla, hiilikaupungissa, slummissa ja vihdoin New Yorkissa, johon lapsuus päättyi ja aikuinen elämä alkoi kaikilla lapsilla jo 16-17 vuotiaina.  Kenenkään ihmisen, lapsen tai aikuisen, elämän ei pitäisi olla näin vaikeaa. Hyvää tässä tarinassa oli, että he rakastivat toisiaan kaikesta huolimatta loppuun saakka.