Avoin mieli

Kuinka elää kirjoittajan elämää, Natalie Goldberg.  Kirjoittaminen on monelle koko elämä.  Kirjoittaminen antaa paljon.  Minunkin ajatukseni ovat kiinni kirjoittamisessa, silloinkin, kun en kirjoita.  Ilahduin, kun löysin tämän kirjan, jossa kehotetaan kirjoittamaan jatkuvasti.  Sitä nimitetään treenikirjoittamiseksi ja käsketään pitämään kynä liikkeessä.  Ei aina ole väliä mitä kirjoittaa.  Kirjoituksiaan voi lukea jonkun ajan kuluttua,  Myöhemmin niistä voi löytyä ajatustakin.

 

Olen joskus aiemminkin kokeillut samalla metodilla kirjoittamista ja kyllä kirjoittaminen pitää ajatuksen liikkeessä.  Tämä kirja ei ole uusi, mutta ajatukset ovat tuoreita ja ajattomia.

 

Jos tuntee, että ajatus on lukossa, eikä pääse eteenpäin kirjan, kertomuksen tai runon kirjoittamisessa, niin treenikirjoittamisella voi saada apua lukon aukaisemiseen.

 

Uudet ajatukset ja keinot niiden saamiseksi ovat tervetulleita kirjoittajalle.

 

 

Sukupuu

Kati Tervo.  Vuosisata on sotainen ja ihmiset kohtaloineen siinä myllerryksessä välillä tuuliajolla.  He tekevät ratkaisujaan parhaansa mukaan. Suku jatkuu monessa maassa.  Heidi Hukkanen kiinnostuu juuristaan ja yrittää selvittää sukuaan Saksassa.  Hän muistaa pelkonsa vieraalla kielellä rähisevästä mummosta.

 

Suvut sekoittuvat ja kaatavat rajojakin.  Vaimon tuominen Saksasta aiheuttaa suomalaisessa suvussa monenlaisia ajatuksia.  Miniää väheksytään ja kohdellaan kaltoin.  Liitto on vaikea hyväksyä molemmissa suvuissa.

 

Adele tulee Suomeen suurin toivein rakkauden siivittämänä, mutta vaikeudet ovat murtaa hänet.  Nainen on vahva silloin kun haluaa ja liitto alkaa sujua, kun mies, Johannes, toipuu sodasta ja sairaudesta.

 

Sukututkimus ei anna selityksiä ihmisten teoille ja ajatuksille.  Ne ovat vain kirjauksia syntymisistä ja kuolemisista.  Aina voi laventaa omilla ajatuksilla mitä edesmenneet sukulaiset ovat tehneet ja saaneet aikaan.

 

Kirja oli hiukan suppea, mutta ajatuksia herättävä.  Ei aina tarvitse tehdä 500 - 600 sivuista sukukronikkaa.  Tapahtumia voi käydä mielessään vaikka kuinka kauan.  En ole aiemmin lukenut Kati Tervon kirjoja.  Joitakin kolumneja olen lukenut ja pitänyt niistä.

 

 

Jack Nicholson, elämäkerta

Marc Eliotin kirjoittamana.  Ei voi tietää kuinka paljon Nicholson on itse vaikuttanut tämän kirjoittamiseen, paitsi, että hän on elänyt sen.  Hän on ollut aina yksi, jollei paras, suosikeistani elokuvanäyttelijänä.  Tämän kirjan mukaan Nicholson on elänyt elämänsä yhtä intohimoisesti, kuin näyttelee elokuvissa.  Elämää ja erotiikkaa, näin voisi sanoa.  Paljon naisia, paljon suhteita.

 

Elokuvia on tällä hetkellä tehtynä 60.  Monta Oscaria, monta ehdokkuutta.  Mielestäni hänen kolme parasta elokuvaansa ovat: Yksi lensi yli käenpesän, Elämä on ihanaa ja Hohto.  Niissä hän pääsee näyttämään kaikki näyttelijäntaitonsa, jotka eivät ole vähäiset. 

 

Jack Nicholson on varmaan elänyt sellaisen elämän, jonka hän on halunnut elää.  Äärirajoilla joka suhteessa, naiset, huumeet näytteleminen.  Näytteleminen on aina ykköstilalla.  Ei mitään tasaista perhe-elämää vaikka lapsiakin muutama tuli tehtyä. 

 

Marc Eliot on kirjoittanut sujuvasanaisen kirjan, joka ainakin aiheensa puolesta on mielenkiintoinen.  Eliot on amerikkalainen tietokirjailija.  Hän on kirjoittanut monta elämäkertaa populaarikulttuurin merkkihenkilöistä, joten hän osaa asiansa.  Nicholsonista paljastuu tämän kirjan ansiosta vähemmän tiedettyjä asioita.  Kaikki asiat eivät ole niin ihastuttavia, mutta jotenkin julkisuuden henkilöille antaa enemmän anteeksi. 

 

Se on tosiasia, että Jack Nicholson on yksi parhaista näyttelijöistä ikinä.  Hän ansaitsi kirjan elämästään.

 

 

Vesienkelit

Mons Kallentoft.  Kallentoftin luoma päähenkilö, rikospoliisi Malin Fors on loistava poliisi ja alkoholisti.  Hän joutuu kamppailemaan alkoholismia vastaan, samalla kun selvittää vaikeaa rikosta.  Kumpikin on yksinään vaikea juttu selvittää. 

 

Murhattuja on heti kaksin kappalein.  Pariskunta löydetään murhattuna kylpyammeesta ja heidän adoptiotyttärensä on kadonnut. 

 

Kertomus ei olekaan pelkkä murhajuttu vaan siihen liittyy vääriä adoptiopapereita, pedofiliaa ja rahaliikennettä.  Matka vie lapsien kotimaahan saakka.

 

Kallentoft on nostanut naiset pääosaan, jota vielä aika harvoin tapahtuu.  Naiset osaavat olla yhtä julmia kuin miehetkin jos haluavat. Kallentoft on jälleen kirjoittanut monipolvisen rikostarinan.  On aina jännittävää, kun poliisilla on omia ongelmia.  Miten hän selviää niistä ja miten rikos selviää.  Melkein aina juttu selvitetään.  En tiedä onko montaakaan rikosjuttua kirjoissa jäänyt selvittämättä.  Tosielämässä näin tapahtuu monastikin.

 

 

Yksin

Karo Hämäläisen romaani Paavo Nurmesta.

Paavo Nurmen tiesivät ja tietävät kaikki, tunsivat vain harvat.  Suuret ja suureksi haluavat ovat aina oman tiensä kulkijoita.  Hämäläinen on hyvin päässyt Paavo Nurmen nahkoihin ja ajatuksiin.  Juuri tuollaiseksi henkilöksi hänet voisin kuvitella. 

 

Varmasti Paavo Nurmi kärsi itsekin, kun hän ei voinut olla läheisempi läheisilleen.  Häntä ajoi, ei niinkään voittamisen pakko, vaan häviämisen vältteleminen.  Paavo Nurmi oli  suuri urheilusankari, joka antoi voitonnälkäisille suomalaisille voittoja ja ennätyksiä.  Yksin hän teki ne, kenelläkään muulla ei ollut niihin osaa. 

 

Paavo Nurmi eli tinkimättömästi elämänsä.  Hän ei antanut itselleenkään anteeksi erehdyksiään, saati sitten muille.  Sellaiseen elämään eivät kaikki pysty.

 

Tämä kirja on mielestäni enemmän kunnianosoitus suurelle urheilijalle, kuin elämäkerta.  Hämäläinen on onnistunut, kirjatessaan Paavo Nurmen urheilijaksi tulemisen reseptin, jota jokainen voi kokeilla, vain harva siihen pystyy.  Paavo Nurmi pystyi.

 

 

 

 

Kolme

Kirjoittanut Sarah Lotz.  Mustanpuhuvat kirjan kannet kiinnostivat minua ja ytimekäs nimi.  Salaperäinen ulkokuori antaa usein halun avata kirja.  Kannet eivät ole siis yhdentekeviä kirjan myynnissä tai lainauksessa.  Kirja on osaksi raporttien tavoin kirjoitettuja.  Neljä konetta putoaa samana päivänä: Floridassa, Japanissa, Etelä-Afrikassa ja Portugalin rannikolla Se olisi periaatteessa ihan mahdollista.  Kaikista onnettomuuksista selviää yksi lapsi hengissä.  Se tuntuu jo aivan mahdottomalta asialta.

 

Tapahtumien jälkeen alkaa maailmanlaajuinen ajojahti selvinneiden lapsien perässä.  Uskonlahko uskoo tapahtumien olevan suoraan raamatusta.  Viimeinen lapsi häviää Afrikassa ja häntä suoraan sanoen metsästetään joka puolelta.  Uskonlahkolaiset ovat varmoja, että nyt tulee maailmanloppu ja tosiuskovaiset tempaistaan ylös ainoina pelastettuina.

 

Kirjassa Eräs kappale alkaa näin:  "Muuan yritteliäs pastori on avannut Teksasin San Antonioon ensimmäisen autokaista-kastekeskuksen, jossa voi varmistaa itselleen taivaspaikan hampurilaisbaarin lastenaterian hinnalla." 

Tästä voi jo päätellä kuinka vietävissä ihmiset ovat, kun kysymyksessä on elämä kuoleman jälkeen. Yhdysvaltain "Raamattuvyöhykkeellä" ihmiset suhtautuvat vakavasti teoriaan Ilmestyskirjan ratsastajiin.

 

Kirja on mielenkiintoinen, miten todellisista tapahtumista haetaan uskonnollisia merkityksiä.  Kukaan ei ole kiinnostunut eloonjääneistä lapsista vaan ainoastaan siitä, miten se vaikuttaa omaan tulevaisuuteen.

 

Kirjalla on jopa traileri  kuten joillakin elokuvilla. 

 

 

 

 

Näkemiin taivaassa

Ranskalainen kirjailija Pierre Lemaitre.  Liian vähän tulee luettua ranskalaista kirjallisuutta.  Tämä kirja sen osoitti.  Ensimmäinen luku kirjasta on aivan huikea.  Kirja kertoo 1918 sodasta ja sen jälkeisestä muutamasta vuodesta.  Ensimmäinen ajatukseni kirjasta oli: Mitä kiinnostavaa voi tänä päivänä kirjoittaa tuosta ajasta?  Olin väärässä. 

 

Sodassa voi tapahtua mitä tahansa.  Tietysti tämä on fiktiota, mutta uskottavaa sellaista.  Ranskalaiset sotilaat Albert Mallard ja Eduard Pericourt tuntevat nahoissaan  sodan helvetin.  Sodassa tapetaan vihollisia, mutta omat voivat olla vielä pahempia.  Henri d´Aulney-Pradelle tekee teon, tappaa omia miehiään.  Teko liittää heidän kohtalonsa yhteen.

 

Sota vie omaisuutta ja se myös tuo sitä, jos osaa huijata ja rahastaa ihmisten tunteilla.  Siinä sodassa ei ole voittajia.  Suoraselkäinen ja rehellinen Albert joutuu huijatuksi, mutta huijaa itsekin. Aina joku selviää.  On vaikea tuomita Albertia, joka taistelee voittajaksi. 

 

Nuoret miehet lähtevät puolustamaan maataan, pelko koko ajan mukana.  Heillä on usko ja luottamus siihen, että he tulevat elävinä takaisin.  Monet kaatuvat, toiset tulevat rampoina takaisin.  Siitä on kavuttava jatkamaan elämää.  Toiset pystyvät siihen, useille sota jää pään sisälle.  He eivät selviä siitä koskaan.

 

Pierre Lemaitre on kirjoittanut dekkareita ja tässäkin kirjassa on välillä jännittävä dekkaritunnelma.  Hän sai tästä kirjastaan Goncourt-palkinnon vuonna 2013.

 

 

 

 

Käen kutsu

Robert Galbraith, salanimi, jonka takana on J.K.Rowling.

Kirjassa esiintyy ensimmäisen kerran yksityisetsivä Cormoran Strike.  Cormoran on sodan veteraani, jolla on julkkisisä.  Hänessä on särmää.  Ei mikään siloinen naistennaurattaja, vaikka naisten mieleen onkin.

Mysteerimäinen ja koukuttava tarina vie Lontoon kaduille ja bubeihin.  Rikkaiden ja suosittujen ja köyhien ja halveksittujen ihmisten joukkoon.  Tapaus on jo julkistettu itsemurhaksi.  Mallityttö putoaa parvekkeelta.  Veli haluaa, että tapaus tutkitaan vielä kerran ja palkkaa siihen Cormoran Striken.   Strike palkkaa avukseen Tilapäisratkaisufirman sihteerin, Robinin, joka on myös hieno persoona.

 

Tässä on vanhan mallista dekkarityöskentelyä.  Tämä ei ole silti vanhanaikainen.  Kirja miellytti minua kovasti.  Tästä voi kehittyä seuraava yksityisetsivä, joka nähdään televisiossa.  Ei ole väliä, tämä maistuu näinkin hyvältä.  Ei kaikkea tarvitse filmata.

 

Seuraava kirja on jo ilmestynyt, Silkkiäistoukka.  Lienee luettava seuraavaksi.

 

 

Näkymätön tytär

 

Felicia Feldt.  Ruotsalaisen kasvatusgurun, Anna Wahlgrenin tytär, Felicia Feldt, kertoo elämästään.

 

 

Koskaan ei tiedä mitä seinien sisällä tapahtuu.  Jokaisella perheenjäsenellä on oma totuutensa ja miten kokee muiden tekemiset.  Tuntuu kuitenkin ihmeelliseltä jos mikään Felician kertomasta ei olisi totta.  Eläessään Anna Wahlgren ei myöntänyt mitään.

 

 

Hänen täytyi olla vahva persoona ja jos äiti haluaa alistaa lapsensa, hän pystyy siihen.  Lapsi välttelee äitinsä syyttämistä, koska äiti on lapselle rakas.

 

 

Äidin monet miehet ja viinanhuuruinen elämä on liikaa Felicialle.  Jatkuvat muutot ja kurinpito ovat liikaa.  Julkisuudessa on oltava hiljaa asioista mitä kotona tapahtuu.  Ei olisi ihme jos ilmaantuisi mielen sairastumista.

 

 

Felicia kuitenkin selviää viimein rannalle.  Hän haluaa julkistaa elämänsä ja kirjoittaa äidistään ja perhe-elämästä, joka ei ole ihan normaalia.  Hyvä manipuloija pystyy todistamaan itsensä hyväksi.  Jos julkinen media vielä uskoo enemmän äitiä, kuin lasta.  Lapsen pitää ensin varttua aikuiseksi, ennen kuin voi jotain todistaa.

 

 

Kirja on julkaistu suomeksi 2013.

 

 



Pääsy kielletty

100 maailman salaisinta kohdetta.  Kirjoittanut Daniel Smith.

Maailmassa on paljon paikkoja, joihin ei tavalliset ihmiset pääse, mutta uteliaisuus niitä kohtaan on suuri.  Daniel Smith on kerännyt kirjaan 100 kohdetta, jotka ovat harvojen tiedossa ja vielä harvempien käytössä.

 

Mukana on sotilaskohteita, arkistoja, valtaapitävien salapaikkoja ja unohdettuja kohteita.  Niihin ei monellakaan ole asiaa, mutta näin niihin saa pienen kurkistusreiän.  Valokuvat ja kartat näyttävät jotain, mutta paljon jää peittoon.

 

Kirja on mielenkiintoinen selauskirja, josta voi silmäillä haluamiansa kohteita.  Monet paikat kirjassa ovat Yhdysvalloissa, jonka oletetaan olevan vapauden maa.  Salaisia paikkoja löytyy silti joka maan kolkasta, varmaan enemmän mitä tässä on esitelty.  Venäjälle ei ole taidettu edes päästä.

 

Uteliaisuus on ihmisen eräs ominaisuus, joka voi olla hyvä asia.  Minä haluan ainakin tietää kaikenlaisista asioista ja paikoista, vaikka en haluaisi mennä paikan päälle.  Siihen tämä on oiva opus.

 

 

Mindfulness ja kirjoittamisen taito

Kirjoittaminen on vaikeaa, eikä kukaan ole siinä koskaan täysoppinut. Joka päivä pitäisi kirjoittaa tai ainakin havainnoida ja laittaa muistiin.  Tämä jäi päällimmäisenä mieleen Dinty W. Mooren kirjasta.  Hän opettaa luovaa kirjoittamista Ohion yliopistossa. 

 

Hän hakee itsekin oppia ja muista kirjoittajista ja käyttää niitä tässä kirjassa ikään kuin ohjenuorana kirjoittamisen opettamiselle. 

 

Esimekiksi:" Kirjoittamiseni alkaa yhdestä lausahduksesta, kuvitelmasta tai huomiosta, jonka vien mahdollisimman pitkälle.  Ikään kuin heittäydyn kellumaan kielen varaan ja päätän katsoa, kuinka kauas voin edetä ennen kuin kokoon kyhäämäni lautta hajoaa.  Ja lopulta kaikki näkevät, että olen oikeastaan huijari - tai hukkumaisillani"

-Thomas Lynch

 

Moni kirjailija tai kirjoittaja miettii samoja asioita, miten edetä tarinassa, runossa tai jossain muussa kirjoittamisen alalla.  On hyvä joskus tutustua muiden ajatuksiin.  Lukea vaikka tämän kaltaisia opuksia, aina niistä löytyy joku jyvä, mihin tarttua. 

 

 

 

 

 

Hetken hohtava valo

Juha Itkonen.  Luin tätä kirjaa kauan.  Kesken en silti saattanut jättää.  Se pitää otteessaan ilman suuria tapahtumia tai jännitysnäytelmiä.  Halusin lukea mitä tapahtuu Eskolle, Liisalle, Esalle, Marjaanalle ja Miialle.  Jokainen on oman elämänsä sankari ja hetken hohtava valo. 

 

Elämä kulkee kulkuaan jokaisen kohdalla.  Avioeroja, rakastumisia, riitoja ja kaikkea muuta mitä sisältyy sukujen ja perheiden elämään.  Esko haluaisi johtaa kaikkien elämää, mutta ei siihen pysty, niin kuin ei kukaan muukaan.  Kaikilla on oma tahtonsa ja oma halunsa, mihin vierittää elämänsä.

 

Toiset ovat heikompia ja sortuvat masennukseen tai alkoholiin.  Silloin on tukevasta perheestä kiitollinen.  He tukevat, vaikka eivät aina haluaisikaan.

 

Itkosella on palkittu tapa kirjoittaa sujuvasanaista, luettavaa tekstiä.  Hän menee jokaisen päähenkilön sisään ja kirjoittaa ajatukset ja syvimmät tunteet tunteita herättävään muotoon.  Siihen eivät kaikki kirjoittavat ihmiset pysty.  Se on ihailtava taito, joka antaa lukijalle paljon.

 

Juha Itkonen on nuoremman polven kirjailijoita (s.1975).  Hän on arvostettu ja palkittu. 

 

 

Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö jatkaa änkyrävanhuksen tarinaa.  Humoristisesta otteesta huolimatta välillä tuli melkein surumielinen olo.  Tietenkin sen takia, että aihe on vähän loppuelämän juttu.  Testamentti ja arkun teko.  Onneksi perilliset ovat jotakuinkin selväpäisiä ja ymmärtäväisiä.  Mies haluaa selviytyä omasta elämästään itse.

 

Örmyilevä mielensäpahoittaja huolehtii emännästäänkin omalla tavallaan.  Hoitokotiin joutuneelle emännälle viedään ruokaa, eihän kevyillä aterioilla elä. 

Testamentti on saatava valmiiksi ja jälkeenjääville ohjeet omaisuuden hoitoon.  Arkku pitää rakentaa itse ja hautapuu tehdä.  Naapurin Thaimaanialainen emaäntä valmistaa asun arkkuun. 

Kirjassa on mukavia sanoja ja sanontoja, joita ihmiset käyttävät, kun eivät osaa tai eivät halua sanoa oikein vieraita sanoja. 

Pidin tästä kirjasta ja näin silmissäni Antti Litjan pääroolissa.  Jos en olisi nähnyt hänen sitä esittävän, ulkonäön kuvitteleminen kirjan hahmoon olisin voinut lisätä piirteitä tuntemistani änkyröistä.  Änkyröitä ja mielensäpahoittajia löytyy nuorista, vanhoista, miehistä ja naisista. 

Mielensäpahoittaja laukoo asioita niin kuin jokainen välillä haluaisi sanoa, mutta ei uskalla.    Yksin jäämisestä jäi mieleen lause: "Sellaista niin kuin istuisi terveyskeskuksen odotushuoneessa eikä sitä kutsua huoneeseen koskaan tulisi."

Tämä oli mukava lukukokemus.

 

Jotain häikkää

Raisa Lardot.  Elämänmakuisia pätkiä ja pienoisnovelleja.  Hauskoja sattumuksia ja oivalluksia monenlaisten ihmisten elämästä.  Ei aina tarvitse kirjoittaa pitkästi saadakseen kertovia tarinoita.  Kaikki mikä jää kirjoituksen ulkopuolelle, voi kuvitella miten haluaa.

 

Raisa Lardotin ensimmäinen kirja on syntynyt jo 1975.  Pitkä kirjailijanura on jo takana, mutta vielä syntyy tarina ja kirja toisensa perään.  Tämä kirja on julkaistu 2011.  Raisa Lardotin sivulta voi lukea hänestä enemmän.

http://www.raisalardot.com/teokset/index.html

 

65 tarinan joukosta voi löytää  tutuntuntuisia tapahtumia.  Arkijuttuja, juhlajuttuja ja ihmisten välisiä kanssakäymisiä.  Nämä tapahtumat voi nähdä silmissään tapahtuvaksi, kuten tämä:

"Ajan myötä väkisinkin kulahtanut vaimo vilkaisi keittiön ikkunasta miehensä iänikuisia puuhia pihamaalla.

Vieraita tulisi kohta tupa täyteen, mutta mies se vain hääräili autoromunsa kimpussa, hellä hymy huulilla.

- Rassaisit nyt joskus vaimoaskin, etkä aina vaan sitä ruostunutta peltirötiskääs, vaimo kiljahti vimmoissaan ja kiskaisi samalla ikkunan kiinni niin voimallisesti, että lasi halkesi helisten.

Miehen pää kolahti kipakan äänen säikäyttämänä auton takapuskuriin.

 

Puolen tunnin kuluttua ambulanssi vääntäytyi pillit soiden pihaan."

 

Miten totta tällainenkin tapahtuma voisi olla perheen välien selvittelyssä.  Näin pieniä juttuja voi lukea yksi kerrallaan tai kirjan kokonaan.

 

 

Yö ei unohda

Katharina Hagena.  Unenomainen kirja.  Unista ja unenpuutteesta kertova kirja.  Päähenkilö on ammatiltaan somnologi, unitutkija.  Tässä sitä unta on kerrakseen.  Lukija ei aina tiedä käsitelläänkö unta vai todellista tapahtumaa. Päähenkilö Ellen kärsii itsekin unihäiriöistä.  Hänen mielestään uneton odottaa koko ajan jotain, illalla unta, päivällä iltaa, että pääsisi taas odottamaan unta. 

 

Ellenin äiti makaa sairaalassa koomassa ja perhe viettää paljon aikaa hänen vierellään.  Perhe on perustanut kuoron, jonka jäsenet ovat kaikki kytkettyinä toisiinsa.  Ellenin seurustelusuhteet ovat yksi lanka, joka pitää kaikkia kiinni toisissaan. 

 

Kirja on monikerroksinen tarina yhden tai monen ihmisen elämästä ja tavoitteista.  Kolmen sukupolven iloista, murheista ja vaikeuksista kertovat tarinat kietoutuvat toisiinsa kuin unen seitti.  Viimeisillä sivuilla paljastuu monta asiaa. 

 

Kirja kannatti lukea, vaikka se välillä tuntui sekavalta ja Ellenin elämä railakkaalta.  Niinhän unet usein ovat.  Niitä ei muista herättyään.  Tapahtumat tuntuvat tärkeiltä unessa, mutta ovat pois pyyhittyjä aamulla herätessä.

 

 

Kuoleman asetelma

Douglas Preston, Lincoln Child.  Kirjailijaparin järjestyksessä toinen Pendergast-kirja.  Omalaatuinen FBI - agentti selvittää lomallaankin rikoksia.  Hän saapuu pieneen Medicine Creek kaupunkiin Kansasiin linja - autolla. 

 

Kaupunki on maissipeltojen ympäröimä ja se odottaa suurfirman satsausta maissin tutkintaan.  Kilpailevana kaupunkina on toinen pieni kaupunki vieressä.  Alue on entinen intiaanien ja sotilaiden välisen kamppailun sotatanner, joka kiinnostaa historian tutkijoita. 

 

Kaupungin seriffi löytää maissipellosta ensimmäisen uhrin, joka on historian tutkija joka on tunkeutunut väärään paikkaa.  Pendergast kiinnostuu tapauksesta ja alkaa tutkia murhaa, apurinaan nuori teini.  Seriffi ei pidä agentin tutkintaan osallistumisesta ollenkaan.  Siitä ei Pendergast välitä vaan toimii oman mielensä mukaan, niin kuin aina.

 

Kirja on outo, mutta mukaansa tempaava.  Se on väkivaltainen, mutta erilainen rikostarina.  Siinä on jonkin verran mahdottomalta tuntuvia, yliluonnollisia tapahtumia.

 

Minua kiehtookin mahdottoman tekeminen mahdolliseksi.  Sen voi tehdä mahdolliseksi vain mielikuvituksessa.  Kirja on niin hurja, kuinka hurjaksi lukijan mielikuvitus antaa mennä.  Sopiva kirja kesäloman valoisiksi öiksi.

 

 

Varjot

Christoffer Carlsson on uusi dekkaristi, jo muutenkin loistavaan ruotsalaiseen rikoskirjallisuuteen.  Hän on palkittu kriminologi, tohtoriksi väitellyt, nuori kirjoittajataituri.  Tämä kirja on ensimmäinen Leo Junker-kirja, jatkoa on varmasti luvassa. 

 

 

Leo Junker on poliisi, jolla on rankka menneisyys.  Hänet on laitettu jäähylle virheestä.  Junker epäilee, että hänet valittiin syylliseksi.  Rikostapaus, jota hän lähtee selvittämään, tapahtuu hänen omassa kotitalossaan.  Prostioidun murha on tavallinen, mutta siihen liittyy paljon epäselvyyksiä.  Junker tutkii tapausta salaa ja tapauksen selvittely vie hänet menneisyyteen.  Lapsuuden parhaasta ystävästä Grimistä on tullut hänen pahin vihollisensa.

 

 

Kaikki entisessä elämässä tapahtunut vedetään näkyviin.  Kaikilla on aina jotain salattavaa, jonka haluaa pitää muiden saavuttamattomissa.  Kirjoissa aina käy näin, toisinaan myös tosielämässä.  Miten sen saa jännittävästi esiin, ettei heti paljasta koko juttua, siinä piilee taitavan dekkarin salaisuus. 

 

 Lukijat huomaavat eron helposti.  Ne kirjat, jotka täyttävät nämä kriteerit, ovat eniten lainattujen listoilla kirjastoissa vuosikausia.  Myytyjen lista ei sitä aina näytä.  Joku voi pompahtaa julkisuuteen kovalla ryminällä, mutta vuoden jälkeen kukaan ei muista koko kirjaa.  Tästä kirjasta voi tulla pidempiaikainen suosikki.

 

 

 

 

Poika matkalaukussa

Kirjoittaneet Lene Kaaperböl ja Agnete Friis. 

On kirjoja, jotka ovat helppoja lukea ja ymmärtää.  Tämä kuuluu niihin.  Se ei tarkoita, että tämä olisi tusinatavaraa.  Aihe on vakava, lapsen kidnappaus.  Niitä tehdään milloin mistäkin syystä.  Mikään niistä ei ole sallittua tai hyväksyttävää.  Oman lapsen vieminen voisi ehkä olla syy, joka antaisi sympatiapisteitä.

 

Kaksi kirjailijaa tässäkin kirjassa, niin kuin nykyään monessa teoksessa.  Kaksi pystyy keksimään enemmän jännitystä ja uusia juonenkäänteitä.

 

Kirja on ilmestynyt suomennettuna 2013.  Tämä on parin ensimmäinen yhteinen teos ja heti palkittu.  Ilmestymisensä jälkeen, 2008, on kirjoitettu jo neljä seuraavaa.

 

Nina saa yhteydenoton ystävältään Karinilta, pitkän aikaa on kulunut edellisestä.  Hän pyytää apua, kun tietää Ninan luonteen.  Ninan pitäisi hakea matkalaukku säilytyksestä.  Hän lupaa tehdä sen.

 

Laukku on raskas ja Nina avaa sen heti kun pääsee pois hallista.  Matkalaukussa on huumattu, alaston pieni poika.  Nina on luonteeltaan maailmanpelastaja ja hän aikoo yrittää pelastaa nyt tuntemattoman pojan maailman pahuudelta.  Ninan oma perhe on välillä tuuliajolla ja miehensä vastuulla.  Mies ei ymmärrä miksi Nina laittaa vieraat ihmiset oman perheen edelle.

 

Jännitys säilyy kirjassa alusta loppuun.  Ainoa mikä minua häiritsi, oli englanninkieliset puheet, joita ei ollut suomennettu.  Ne eivät olleet tärkeitä juonen kannalta, mutta niitä oli vähän liikaa.  Hieno avaus dekkariparilta.

 

 

 

 

Klassikot

Ensin pitää aloittaa suomalaisella klassikolla.  Tämä on vieläkin hyvää kirjallisuutta.  Ei ole ihme, että sen lukevat tämänkin päivän ihmiset suurella hartaudella.  Olen lukenut sen vasta muutama vuosi sitten ja luen varmaan toistekin.

 

 

Nämä tiedot kirjasta ovat SKS:n sivuilta.

Kivi, Aleksis
Seitsemän weljestä : kertomus / tehnyt A. Kiwi. [Helsinki] : [Suomalaisen Kirjallisuuden Seura] , 1870-1873 (Helsingissä : Simeliuksen perilliset). XI, 333 s. ; 8:o Avaa tiedosto: JPG (174 kuvaa), PDF (46 MB), PDF (43 MB)

Kansalliskirjallisuutemme perusteos Seitsemän veljestä ilmestyi aluksi (vuonna 1870) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimittaman Novellikirjaston neljänä ensimmäisenä vihkona. August Ahlqvistin arvostelu Finlands Allmänna Tidning -lehdessä (nro 115–116) oli teoksen julkinen teilaus ja myös hyökkäys Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja sen valitsemaa kirjallisuuspoliittista linjaa vastaan. Seitsemän veljestä ilmestyi yhtenäisenä kirjana vasta Kiven kuoleman jälkeen, vuonna 1873. Kirjassa on Fredrik Cygnaeuksen, Kaarlo Bergbom ja Julius Krohnin kirjoittama esipuhe, jossa valotetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Runoustoimikunnan julkaisupäätöksen perusteita.

 

Toisinaan on luettava klassikoita, tietääkseen mistä hyvä kirja muodostuu.  Hyvä, sujuva kirjoittaminen ja draaman taju.  Muualta tulleista kirjoista on hieno esimerkki Hiiriä ja ihmisiä, kirjoittanut John Steinbeck.  Pieni tarina, mutta suuri sisältä.  Tällaisia kirjoja ei oikein pysty arvioimaan mitenkään, ne pitää lukea ja kokea itse.  Samaa luokkaa on Helmi, sama kirjailija.

 

 

Parhaiden kirjailijoiden novellit ovat nautittavaa luettavaa.  Vanhimmat novellit voivat olla nykyihmisestä kovinkin julmia.  Aika oli toinen.  Kunnia oli  tärkeintä elämässä.  Tosin ihminen osaa olla julma millä aikakaudella tahansa.  Tässä kirjassa on novelleja 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta.  samat asiat askarruttivat ihmisten mieliä silloin ja tänä päivänä.  Vähän erilaisin sanoin kirjoitettuna.

 

 

Paljon on klassikoiksi kutsuttavia kirjoja maailmassa, niitä ei pysty luettelemaan ihan yhtäkkiä.  Suomalaiset klassikot ovat useimmiten vain suomalaisten tuntemia.  Kirjoja kyllä käännetään muillekin kielille, nytkin taidettiin kääntää Tuntematon sotilas englanniksi uudestaan.  Hienoa olisi jos meidän rakastamat klassikot leviäisivät muuallekin, niin kuin muualta ovat tulleet tänne.

Yksi klassikko on vielä mainittava.  Dickensin Loistava tulevaisuus.  1812-1870 elänyt kirjailija hallitsi huumorin ja yllätyksellisen tarinan kerronnan.  Tietysti teksti ja tapahtumat ovat vanhahtavia, mutta tarinassa on paljon opittavaa jälkipolville tarinoinnista.

 

 

 



Lakimiehet

John Grisham.  Grisham on erikoistunut laki ja kunnia tyyppisiin kirjoihin.  Amerikassa pystyy nostamaan kanteen melkein mistä vaan.  Sen takia kaikissa tuotteissa on pitkät selostukset mahdollisista vaaroista, joihin asiakas tai ostaja voi joutua.

 

Pieni kahden miehen lakitoimisto "putiikkifirma" Finley& Figg jahtaa pika-avioeroja ja vahingonkorvauksia.  Ambulanssin äänen kuultuaan, he ovat jo liikkeellä.

 

Muutos tapahtuu, kun burnoutin kokenut toimistolakimies David Zink tupsahtaa paikalle ja ottaa pestin firmaan.  Hän on kyllästynyt asumaan toimistolla ja haluaa perhe-elämän.  Kovapalkkainen työ vaihtuu lähes ilmaiseksi työskentelyyn.

 

He tavoittelevat suurta voittoa joukkokanteen avulla, mutta haukkaavat liian suuren palan, menettäen melkein kaiken.

 

Lakijutut ovat välillä suurta henkien taistelua.  Kuka löytää parhaimmat asiantuntijat, todisteet ja todistajat.  Aina ei löydetä konkreettisia todisteita, silloin ratkaisee se, miten asianajaja pystyy vakuuttamaan valamiehet ja tuomarin puolelleen.

 

Kirjoissa ja elokuvan keinoin pystytään saamaan lakiasioihin enemmän jännitystä, kuin tosielämässä voisi olla.  Joskus tulee voitto, joskus tappio ja siihen on tyytyminen.

 

Grisham on suosittu kirjailija ympäri maailman.  Hänen kirjoistaan on tehty monta elokuvaa.  Tämäkin kirja on juohevasti kirjoitettua tarinaa, joka pitää hyppysissään loppuun saakka.

 

 

Naisen paras ystävä

Tuula-Liina Varis.  Ei heti ensimmäiseksi tule Variksesta mieleen trilleri, ehkä nyt tämän jälkeen.  Enkä tiedä, voiko murhakirjaa kutsua mukavaksi, mutta tätä voisi sellaiseksi kutsua.  Tästä kirjasta tulee mieleen Agatha Christie, jonka luomukset ovat ihastuttaneet joka puolella maailmaa.  Kenties tämä onkin siinä hengessä tehty.

 

Poliisi tätäkin rikosta tutkii, mutta lomallaan, joten hän on omillaan.  Hanna viettää kesälomaa kotonaan ja saa puhelun kollegaltaan.  Murha on tapahtunut aivan Hannan asuin piirissä ja häntä kiinnostaa mennä katsomaan tapahtumispaikkaa ohimennen. Tapaus jää mietityttämään, eikä hän voi pitää näppejään erossa tapauksen tonkimisesta.

 

Tapot ja murhat tehdään paljon, noin vaan, ilman vakavaa syytä.  Tämäkään kirja ei kerro vihasta, murhan suunnittelusta tai mistään pitkään hiertäneestä asiasta, vaan murha tehdään yhtäkkisen tunnekuohun vallassa.   Joku ihminen vain on väärässä paikassa väärään aikaan.  Surman uhri olisi voinut olla ihan hyvin joku muu.

 

Nykyaika on tullut rikoskirjoihinkin.  Yhteiskunta ei enää sulje vaarallisimpiakaan rikollisia pitkäksi aikaa vankiloihin.  Tukea ja hoitoa vaativia ihmisiä kulkee keskuudessamme paljon.  Toisinaan he satuttavat kanssakulkijoitaan, koska heillä itsellään on vaikeuksia.

 

 

Lasilinna

Jeannette Walls.  Tosikertomus 1950 - luvusta eteenpäin erään perheen elämästä Amerikassa, Usa:ssa.  Ei ole mennyt kaikilla hyvin siellä edes silloin.  Maankiertolaiselämää viettävän perheen isä uskoo joskus rakentavansa perheelleen lasilinnan.  Tietysti se on unelma, joka ei koskaan toteudu.

 

Varsinkin lapset joutuvat kokemaan hurjan ja köyhän lapsuuden.  Selviytymiskeinot ovat hyvin luovia.  Perhe on yhtenäinen ja varsinkin lapset suojelevat toisiaan muuta maailmaa vastaan.  Perheen aikuiset eivät siihen aina pysty.  Heillä on omat suuret ongelmansa.  Isä, vaikka on osaava ja viisas mies, ei pysty hallitsemaan alkoholismiaan ja äiti haluaisi olla taiteilija.  Jollain tavalla he aina selviytyvät.  Välillä nähdään nälkää ja kärsitään vilua.

 

Lapset kasvavat vahvoiksi ja itsenäisiksi aikaisin.  Koulutkin tulee käytyä ja he pärjäävät toisiaan tukien.  Jeannettesta tulee kirjoittaja, toimittaja ja viimein kirjailija, joka kertoo perheen elämästä.  Hänenkin pitää ensin päästä häpeästä, jota hän tuntee vanhempiaan kohtaan.  Hän ymmärtää ettei syy heidän elämäänsä ole hänen vaan vanhempien.

 

Kirja on sujuvaa kerrontaa alusta loppuun.  Elin lapsien mukana aavikolla, hiilikaupungissa, slummissa ja vihdoin New Yorkissa, johon lapsuus päättyi ja aikuinen elämä alkoi kaikilla lapsilla jo 16-17 vuotiaina.  Kenenkään ihmisen, lapsen tai aikuisen, elämän ei pitäisi olla näin vaikeaa. Hyvää tässä tarinassa oli, että he rakastivat toisiaan kaikesta huolimatta loppuun saakka.

 

 

Laukaisu

Tiina Raevaara.  Perheiden ongelmat alkavat pienistä asioista ja kasaantuvat suuriksi vyyhdiksi, joista ei ole ulospääsyä.

 

Kirjassa pureudutaan väkivaltaisten ratkaisujen alkuhetkiin.  Laukaisu kuvaa yhtä päivää, jolloin Pauliinan ja Kerkon perhe-elämä suistui lopullisesti raiteiltaan.

 

Suomessa on lähivuosien aikana sattunut monia surullisia tapahtumia.  Ylitsepääsemättömät vaikeudet saavat läheisen ihmisen tarttumaan aseeseen.  Kirjassa sivutaan Auerinkin juttua.

 

Ketä voi syyttää tämän laatuisista tapahtumista.  Avun pyytäminen on vaikeaa, samoin avun antamista pidetään tyrkyttämisenä.  Se koetaan toisten asioihin puuttumisena.

 

Kirja vähän järkyttikin, kun huomasin unohtaneeni monta lehdissäkin ollutta tapausta.  Unohtaminen on inhimillistä, kaikkien suruja ei voi kantaa mukanaan.

 

 

Lomalukemiset

Lomalla on aikaa enemmän lukea ja lisään kolme kirjaa yhdellä iskulla.

 

Åke Edwardson, Tapaaminen Esteponassa

Psykologinen trilleri.  Salaperäisyys verhoaa tapahtumia alusta loppuun.  Välillä asioita jää niin pimentoon, että lukijan on ne itse mietittävä tai arvattava.  Entinen elämä sukeltaa esiin vaatimaan paluuta.  Peter Matteus pakotetaan palaamaan vaimonsa kanssa Espanjaan uhkaamalla ja kiristämällä.  Kosto on kova sana tässäkin kertomuksessa.  Jännittävä kirja on, mutta ei mielestäni hänen parhaimpiaan.  Jankkaamista oli vähän liikaa.

 

Kauko Röyhkä - Juha Metso
Ville Haapasalo " Et kuitenkaan usko"
Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Rohkea on nuorukainen Ville ollut, kun on lähtenyt ummikkona silloiseen Neuvostoliittoon opiskelemaan näyttelemistä.  Aikamoisen myllytyksen hän on läpi käynyt ja kunnioitettavaa, kun on niistä hengissä selvinnyt.  Hän selviää varmaan mistä tilanteesta tahansa.  Mukana voi olla hiukan liioitteluakin, mutta jos puoletkaan on totta, niin hurjaa aikaa on ollut.

 

Haastattelukirja on sutjakkaa kerrontaa ja sutjakkaa kirjoittamista.  Viihdyttäväkin, kuten Villen maakuntamatkat Venäjällä 30 päivässä.  Kuvat kaikkien entisessä Neuvostoliitossa, nykyisin Venäjällä, käyneiden silmissä tai uutiskuvista tuttuja.

 

 

 

Marianne Svärel Häggvik

Tee itse pihaan ja puutarhaan

 

Muutama pihan suunnittelukirja on katseltava läpi keväällä. Pihasuunnitelmien toteutukset jäävät vähän omaksikin harmiksi suunnittelun asteelle.  Tässä kirjassa ovat aika monet ohjeet tarkoitettu käsistään käteville, joka minä en ole.  Vinkkejä on monenlaisia, joita voisi teettää osaavilla käsillä.

 

Ohjeet ovat hyviä ja seikkaperäisiä, joita noudattamalla saa tehtyä jotakin uutta pihaan ja puutarhaan.

 

 

Matka aurinkoon

Juha Seppälä.

  Kappale joka jäi mieleeni kirjasta ja halusin lainata se tähän alkuun. "Hän tunsi epämääräistä kaiherrusta siksi, että ei ollut tavoittanut haluamaansa: hän olisi halunnut nähdä elämänsä tietoisen, hallitun projektin luonteisena, yhtenä valittuna tienä, mahdollisuutena, jonka hän olisi kyennyt joidenkin onnekkaiden sattumien tukemana toteuttamaan.  Hän olisi halunnut pitää valintojaan onnistuneina ja olla elämäänsä tyytyväinen.  Hän olisi halunnut lukea jostakin, että hän avasi kirkasta näkökulmaa ei ainoastaan Katri Valan ja Olavi Paavolaisen suhteeseen, vaan yleismaailmalliseen ihmisenä olemiseen."

 

 Tästä kappaleesta huokuu pettymys omaan elämään ja aikaansaannoksiin.  Elämää voi parantaa, mutta elettävä se on niillä korteilla, mitä on sattunut saamaan.  Jokainen asettaa oman päämääränsä, mihin on pyrkimässä.  Ne eivät ole koskaan sellaisia mitä on halunnut.

 

Seppälä on taitava sanan käyttäjä ja tässä kirjassa hän totisesti niitä käyttää. Sivistyssanoja vilisee tekstissä paljon.  Kaikkien merkitystä en varmaan tajunnut, mutta eivät ne häirinneetkään.

 

 

 Kirjallisuuden professori Irman ajatukset eletystä elämästä ja perheestä.  He tempoilevat kukin omissa liemissään.  Kaikkien elämät ovat erilaisia, mutta ne sitoutuvat toisiinsa  tekemiensä ratkaisujen takia.  Erityisen pettynyt hän oli mielestäni poikaansa Aapoon, josta ei tullutkaan suurta kirjailijaa vaan nettikirjailija.  Tekstiä ilmestyy suuria määriä, joita ei kukaan lue.  Meitä tällaisia on paljon.

 

Ihmissuhteet ovat tärkeitä.  Kaikki päätökset vaikuttavat toisiin ihmisiin.  Läheisten ihmisten ja perheenjäsenten eritoten.  Joskus on pakko tehdä omasta mielestään itselle hyväksi katsomiaan asioita.  Aina ei voi toteuttaa muiden ajatuksia. 

 

 

 

 

Iso

Pekka Hiltunen.  Lihavat ihmiset ovat kaikkien silmätikkuina.  He ovat joidenkin mielestä toisarvoisia ihmisiä, joiden täytyisi päästä läskeistään eroon.

 

Anni Kantto on nainen, joka haluaa olla erilainen lihava.  Hän kapinoi sitä vastaan, että olisi pakko laihtua.  Miksei voisi olla iloisesti lihava.

 

Pienestä asti monin tavoin pilkattu Anni löytää itsestään voimaa vastustaa terveysterrorismia.  Lihavuus pelkästään ei ole sairaus.  Hän hakee tietoa monesta tutkimuksesta ja lähtee taisteluun.

 

Anni ei vastusta muiden tekemisiä, mutta omaa tekemistään hän ei halua kenenkään rajoittavan.  Tukijoitakin löytyy, mutta pääosin taistelu on yksinäistä.  Vihdoin hän uskaltaa nousta tosissaan vastarintaan ja sanoa sanottavansa.  Lihavuus on nykyajan ilmentymä ja oli virkistävää lukea erilainen näkökanta.

 

"Maailma, ole ihmisiksi.  Ei meissä lihavissa ole mitään niin pahaa, että meitä pitäisi töniä".  Näin ajattelee Anni Kantto, toisineläjä.  Monella olisi hänen ajatusmaailmastaan oppimista.

 

 

Väliaikainen

Rosa Liksom.  Taattua ja tuttua Liksomia.  Kyse on ihmisistä, joilta voi jäädä kaikki kesken.  Ihmisistä, joille koira on tärkeämpi kuin ihmiset.  Ihmisistä, jotka eivät elä normien mukaan.  He eivät ole tyytymättömiä, koska he eivät osaisi elää toisin.

 

Ilman pohjoisen ihmisiä ei päästä tässäkään kirjassa.  Olisi mielenkiintoista tietää, minkälainen ihminen on Liksomin mielestä normaali suomalainen.  Vai onko sellaista määritettä.  On vain suomalaisia ja muun maan kansalaisia.

 

Rosa Liksomin kirjailijan ura on ollut pitkä.  Aina hänen kirjansa ovat antaneet puheenaiheita ja monesti hänet on niistä palkittu.  Oma ääni ja oma maailma on hänen vahvuuksiaan.  Niitä ei oikein kukaan osaa jäljitellä, eikä tarvitsekaan. 

 

Hän pystyy kirjoittamaan ihmisen kieroudesta ja saa lukijan uskomaan tarinaan ja henkilöihin.  Joskus myös olemaan henkilön puolella.

 

Sivun ja kahden mittaisia kirjoituksia voisi nimittää pienoisnovelleiksi.  Tipahdetaan keskelle tarinaa ja elämää.  Elämä jatkuu tarinan jälkeen ilman lukijaa.

 

 

Carmen Zita ja kuolema

Karin Fossum.  Fossumin kirjat ovat aina erilaisia ja erikoisia, niin tämäkin.  Komisari Konrad Sejer saa tutkittavakseen lapsen kuoleman.  Lapsen menehtyminen on aina  surullista, jos siihen vielä liittyy epäilys rikoksesta, sitä surullisempi tapaus on.

 

Äiti Carmen tuntuu henkisesti kypsymättömältä, joka on pettynyt poikansa Down - syndroomasta.   Tommy - poika kuolee hukkumalla.  Isä on järkyttynyt, äiti ei niinkään, vaikka kyynelehtii rajusti.  mitä kaikkea sisältyy perhe-elämään.

 

Psygologinen jännäri puhuttelee useinkin toisella tasolla kuin suurta väkivaltaa sisältävä kirja.  Väkivalta on sisäistä myrskyä.  Vaikutus voi olla suurikin.

 

Henkeä pidätellen luettava jännitysnäytelmä pitää sisällään tuskaa, välinpitämättömyyttä, oman hyvän tavoittelua toisen hengestä välittämättä. 

 

Fossum osaa jännityksen pidättelyn taidon.  Yksi parhaista kirjailijoista tällä saralla.  Norjalainen kirjailija on saanut monia palkintoja ja syystä.

 

 

Sateessa ja tuiskussa

Leena Kirstinä, Kirsi Kunnas.  Kirsti Kunnaksen elämäkerta ja kirjailijan ura.  Kirjailija Kirsi Kunnas on ollut moneen taipuva henkilö.  Kirjasta saa kuvan työteliäästä, vaatimattomasta, mutta omaa tietään ja omista ajatuksistaan kiinni pitävä nainen.  Hän on runoillaan ilahduttanut ihmisiä vauvasta vaariin.

 

Minä tutustuin hänen runoihinsa jo lapsena.  Aarteiden kirja-sarja, jossa on Kunnaksen suomennoksia.  Hän pystyy käsittelemään suomenkieltä hersyvällä ja notkealla tavalla.  Varsinkin lapsille suunnatut kirjat ovat Suomessa huippusuosittuja.

 

Tämä elämäkerta pysytteleekin enemmän kirjailijakuvauksena.  Henkilökohtaisemmat tapaukset ovat jääneet syrjemmälle.  Ainoastaan nuoruuden sairaskertomus kerrotaan ja sotalottana olo. 

 

Toisinaan kerronta oli mielestäni listanomaista.  Mihin kaikkeen Kunnas on osallistunut.  Se tuntuu hengästyttävältä.  Tämä onkin enemmän kirjailijakronikka.  Kenties se oli tarkoituskin, ei päästetä liian lähelle.  Jos hän olisi kirjoittanut tämän itse, se olisi toisenlainen.  Kirsi Kunnas ei halunnut siihen ryhtyä.  Hyvä oli, että tämä on kirjoitettu.

 

Kirsi Kunnaksen elämäntarina löytyy hänen runoistaan.  Runot jatkavat jokaisen runoutta rakastavan lapsen ja aikuisen mielissä kulkuaan unohtumattomina ja rakkaina.

 

 

 

 

 

Karjalan kuningas

Heikki Turunen.  Miellyttävä lukukokemus.  Tein paluun Turusen mukana selkosille maalaiskylään.  Heikki Turunen on kertoja parhaimmasta päästä.  Olen pitänyt hänen kaikista kirjoistaan.  Hän kertoo maaseudun ihmisten elämästä maalailevin ottein.  Kirjaa mainostetaan Simpauttajan jatkona, onhan se sitäkin, mutta pääosassa ovat Imppa ja Otto, veljekset.  Imppaa pidetään Simpauttajan oppipoikana.   Otto on naisenkuvien veistäjä, höpelö veli, joka ei ole niin höpelö kuitenkaan.

 

Heidän elämänsä lapsena ja kipuilunsa itsensä ja kehittymisensä suhteen on vaikeaa.  Lapsikin on seksuaalinen olento, kiinnostunut itsestään ja sukupuolisuudestaan.

 

Simpauttajan ilmestyminen pieneen maaseutukylään oli hurja tapaus.  Hänen tekonsa koskettivat joka kyläläistä.  Etenkin Imppa sai hänestä oppi-isän, jota Imppa seurasi ihmetellen ja naureskellen, voiko noinkin tehdä.  Imppa on ujo maalaispoika, vaikutus oli suuri.  Otto joutuu syypääksi Simpauttajan tekemisiin.

 

Kaikki kylässä tietävät tai ovat tietävinään muiden asiat.  Huhut kiitävät nopeammin kuin mopo.  Kylään ilmestyy Tallinnan tuliaisena kaunis ilmestys, vaimoksi vihittynä.  Hänestä riittää kylään puhuttavaa ja miehenpuolet ovat lääpällään.  Naiset ovat puolesta ja vastaan.  Imppa saa hänestä ymmärtäjän ja ystävänkin lopuksi.

 

Simpauttajakin ilmestyy viimein kuvaan, järjestelijänä ja oppipoikansa suojelijana ja Ottokin selviää, hetkeksi.  Kaikki on hyvin, vai onko?

 

Karjalan kuningas on vähän hämmentävä kirja.  Murteelliset sanansutkautukset eivät tee tätä vaikeaksi.  Ilon läpi paistaa epävarmuus tulevaisuudesta.  Ihmisen on vaikea sanoa välittävänsä toisesta.  Mieluummin viljellään pientä ilkeyttä.  Se osoittaa kuitenkin, ettei toinen ole yhdentekevä.