Aavikon tyttäret

Nura Farah.  Kirja kertoo elämästä Somaliassa, tyttöjen ja naisten näkökulmasta 1900-luvun puolivälistä.  Naista kahlitsee uskonto, miehet ja perinteet.  Vielä ei ole saatu kitkettyä tyttölasten silpomista ja taikausko on voimissaan.  Sellaiseen maailmaan syntyy Khajida-tyttö.

 

Kirjassa seurataan Khajidan elämää syntymästä aikuisuuteen.  Elämä on rankkaa.  Isä kuolee ensin, sankari-isä, jota kunnioitetaan suuresti.  Veljen pitäisi ottaa isän paikka perheen päänä, mutta käärmeen purema tappaa hänet.  Äiti on murheen murtama ja suutuksissaan, kun Khadija on tyttö.  Mitä voi tyttö tehdä tällaisessa elämässä todistaakseen olevansa yhtä hyvä lapsi ja aikuinen kuin mieskin.  Perinteiden vallassa oleva elämä on elettävä.  Kaikkeen tottuu, vaikka sattuu.

 

Tässä kirjassa on varmaan totuuden täyttämä tarina.  Naiset ovat alistettuja monessa maassa vielä tänäkin päivänä.  Suomalaisena tämä tuntuisi vankilalta.

 

On hyvä, että naiset näistä maista pääsevät kertomaan tarinansa.  Ei kaikki naiset haluakaan vapautta elää, mutta on oltava valinnan mahdollisuus.

 

 

Takana puhumisen taito

Anna-Leena Härkönen.  Kaikkia joskus ottaa päähän, vituttaa, toivoo jollekin jotain pahaa tai ajattelee toisesta ilkeitä.  Silloin voi ottaa käteensä tämän kirjan ja lukea miten sen voi tehdä.  Ei tarvitse välttämättä loukata ketään vaan voi kiukutella itsekseen.  Huonon palvelun voi jättää taakseen, ei käy enää paikassa jossa saa huonoa palvelua.

 

Härkönen osaa maukkaasti kertoa tilanteita, kun ottaa pattiin.  Jokainen ihminen puhuu takanapäin jostain asiasta tai ihmisestä.  Hyvää harvemmin puhutaan.  Edessäpäin voi kiitellä, mutta harvempi haukkuu.  "Totta hitossa ihmisestä puhuu takanapäin eri tavalla, jo aivan eri nuotilla, kuin edessä." Kirjoittaa Härkönen. 

 

Jutut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä.  En tiedä onko ne joskus julkaistu lehdissä vai onko ne kirjoitettu suoraan kirjaksi.  Ehkä Anna-Leena Härkönen on kerännyt ne kansioistaan.  Ehkä hän on kirjoittanut jutun aina kun on tapahtunut jotain mieleen painuvaa. 

 

Tarinoista saa siitä hyvän mielen, kun huomaa joistakin kirjoituksista ajatelleensa juuri noin.  He ovat pyhimyksiä, jotka eivät koskaan ajattele pahaa kenestäkään.

 

 

 

Tyhjän tien paratiisit

Rosa Liksom.  Kirja on Liksomin vanhempaa tuotantoa.  Julkaistu vuonna 1989.  Liksomin tapa kirjoittaa on julkeata, mutta niin totta.  Näissäkin novelleissa tai tarinoissa liikutaan rajoilla,  joilla tekeminen menee rikoksen puolelle.  Ainakin joissakin jutuissa.  Liksom taitaa hyvin meän kielen, jota käytetään tässäkin kirjassa osassa tarinoita.  Kieli on helppolukuista, ei tule ollenkaan sellainen olo, ettei ymmärrä.

 

Ihminen on raadollinen olento, joka ainakin ajattelee tekevänsä jotain rajua.  Näiden novellien henkilöt eivät häpeile, eivätkä jätä tekemättä.  He tekevät, vaikka jälkeen jäisi ruumiita. 

 

Uskonnolliset henkilöt,papit ja muut, esitellään samanlaisina henkilöinä kuin uskottomat.  Heillä on kiusauksensa ja pahat tapansa, joita ei uskolla hävitetä. 

 

Rosa Liksom on julkisuuden henkilönä aika tuntematon.  Salanimi vielä tekee hänet salaperäisemmäksi.  Hän on vähän kuin shamaani, joka tuntee ihmisen luonteen ja pystyy viemään lukijan kirjoituksissaan toisiin maailmoihin. 

 

Olen lukenut monta Liksomin kirjaa ja olen pitänyt niistä.  Niiden avulla voi rauhallinenkin ihminenkin mennä ajatuksissaan tekijän nahkoihin ja tehdä jotain hurjaa.