Leijuva poika

John Boyne.  Olen vuodessa lukenut neljä Boynen kirjaa ja hän alkaa olla yksi suosikeistani.  Viimeiset kaksi ovat olleet Poika raidallisessa pyjamassa ja tämä Leijuva poika.  Molemmat kertovat n. 8-vuotiaasta pojasta aikuisten maailmassa.

 

Tämä kirja viestittää suvaitsevaisuudesta ja sen puutteesta.  Erilaiset ihmiset herättävät huomiota ja toiset eivät voi sietää erilaisuutta.  Leijuva poika, Billy Brocket, syntyy erilaisena, hän ei pysy maassa paria sekuntia kauempaa.  Vanhemmat ovat kauhuissaan, heidän normaali elämänsä järkkyy.  He haluavat olla normaaleita eli eivät halua herättää huomiota.

 

Tämä on satu ja tosielämän kuvaus yhtä aikaa.  Voisin kuvitella tästä tehtävän koko perheen elokuvan.  Näin kirjan kuvina silmissäni, ei vähiten  Oliver Jeffersin kuvituksen takia.  Harvoin näkee aikuisille tarkoitetussa romaanissa kuvitusta.

 

Vanhemmat yrittävät piilotella poikaa,  sisarukset eivät pidä veljeään mitenkään erikoisena.  Lapset usein hyväksyvät erilaisuuden paremmin.  Vanhemmat yrittävät vapautua " taakastaan" ja päästävät Billyn leijumaan.  Monen seikkailun jälkeen asia saa ratkaisun.  Tässä kirjassa ei osoitella mitenkään erilaisia ihmisiä vaan todetaan heidät erilaisiksi, joihin muut saavat sopeutua tai olla sopeutumatta.  Ihastuttava kirja.

 

 

Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla

Sinikka Nopolan tekstejä on aina mukava lukea.  Ne ovat ajankohtaisia näin myöhemminkin.  Kirja on painettu 2001 ja ne ovat tekstejä jotka ovat ilmestyneet Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä.  Kirjailija on tarkkailija, joka keräilee ihmistyyppejä ja tapahtumia kirjoituksiinsa.

 

Naisen elämän kaikki koukerot ja ajatukset ovat kerrottuina monimutkaisia tapahtumia.  Voisivat nämä tapahtua yhtä hyvin myös miehelle.  Tosin en voisi ajatella miehen ajattelevan: Miten hiusten väri vaikuttaa käyttäytymiseemme.  Tai miksei, blondejahan aina nauretaan. 

 

Nopola naureskelee itse itselleen ja hämäläisyydelleen.  Jutunjuurta on välillä vaikea keksiä jos on joku määräaika, mihin mennessä se on tehtävä.  Hänen jutunkehittelynsä voi melkein nähdä mielessään.  On varmaan joku sanonta tai pieni tapahtuma, mistä hän lähtee kehittelemään juttua.  Ihan mukavasti nämä toimivat kirjanakin.

 

Sinikka Nopola on sisarensa Tiina Nopolan kanssa monesti palkittu lastenromaaneistaan.  Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu sarjat ovat uponneet lapsiin ihan mukavasti. 

 

 

Kuolleiden kirja

Kirjoittajapari Preston ja Child jatkavat Pendercast-sarjaa.  Kirja oli jotenkin vaisu muihin saman sarjan kirjoihin verrattuna.  Johtuiko sitten siitä, että Pendercast astui aika myöhään parrasvaloihin.  Hän oli joutunut vankilaan syytettynä veljensä tekemistä murhista.  Kesti aikansa ennenkuin hänet saatiin vapautettua.

 

Kirjassa kyllä tapahtuu paljon.  Museo on jälleen pääpaikka tapahtumissa.  Pendercast pääsee mukaan, mutta veli ja Pendercastin holhokki hoitavat kaksintaistelun.  Jokohan nyt saatiin pirullinen veli poistettua, vai onko luvassa ihmepelastuminen seuraavassa kirjassa. 

 

On tietenkin vaikea rakentaa draaman jatkumoa jos ei mitään suurta siirtoa tehdä.  Kirja on paksu, mutta helppo lukuinen.  ei ole mitään vaikeutta saada kirjaa luetuksi.  Monesti ohuemmassa teoksessa on tekemistä.  Toiset vaan osaavat kirjoittaa sujuvampaa tekstiä ja tarinankerrontaa kuin toiset.

 

Rikoskirjat alkavat muistuttaa elokuvan kerrontaa aina vain enemmän.  Päähenkilöt ovat supersankareita, jotka selviävät hengissä lähes mistä vain.  En ole varma onko se parempi kuin tavallinen haavoittuva ihminen.