Tihku

Runoilijan on aina vaikea saada ääntään kuuluviin.  Kukaan ei niitä julkaisisi, joten on suorastaan pakko alkaa itse kustantajaksi.  Sain käsiini Pauli Karmalan runoteoksen Tihku, eikä kirjan tarvitse yhtään häpeillä muiden joukossa.  On hienoa, että monet julkaisevat itse, eivätkä jää odottamaan isojen kustantajien suosiota.  Niihin pääsee yleensä vain jokunen vuodessa. 

 

Runoista löytää luonnon ja ihmisen puolestapuhujan.  Mieskin voi rakastaa luonnon kauneutta, eikä häpeile sitä tunnustaa.  Olen aina pitänyt runoista, jotka näkee heti kuvina päässään.

 

Takakansi kertoo kirjasta:  "Lannistetun runoilijan itku hakkuuaukiolla tai kestopäällystetyllä perhosniityllä ei näytä riittävän pysäyttämään kauneuden, pyhyyden ja viisauden tuskallista murenemistä kohti itsetuhoa riuhtovassa sivilisaatiossa."

 

Kun päivällä ei mitään,

illalla ei mitään

eikä vielä yölläkään mitään.

 

niin tällaisena marraskuunsateen tiistaiyönä rupeaa

väkisinkin ihmettelemään,

miksi itsemurhapiikki on kuitenkin aina keväisin? 

 

 

 
 

Haudattu

Henning Mankellin viimeinen kirja Wallanderista.  Pienoisromaani, kuin dekkari pikakelauksella.  Tukeva, vähän huonokuntoinen, rikospoliisi Kurt Wallander on uskottava päähenkilö kaikkine ongelmineen.  Pitkän matkaa olen kulkenut Wallanderin matkassa kirjoissa ja elokuvissa.  En voi sanoa, ettenko näkisi elokuvien ruotsalaista roolihahmoa mielessäni, kun luen kirjoja. 

 

Wallander on ostamassa taloa maalta ja löytää tai kompastuu luurankokäteen.  Tapaus on jo monen kymmenen vuoden takaa.  Talo jää  ostamatta, mutta rikos selviää lopulta monen mutkan kautta.

 

Mukana kirjassa on myös poliisiksi kouluttautunut Wallanderin tytär, Linda, joka muistuttaa isäänsä ainakin luonteen perusteella.  Ties vaikka Mankell kertoisi seuraavaksi Lindan tarinaa.  Roolihahmot ovat tulleet melkein eläviksi.  Mankell kertoo ihmisten välillä kyselevän, mitä Wallander on mieltä todellisissa yhteiskunnan tapahtumissa.

 

Kirjassa on mukana essee Wallanderin synnystä.  Pikkuhiljaa päähahmo on syntynyt, niinkuin yleensä.  Wallander on on ollut tärkeä osa Mankellin kirjoittajauraa, vaikka hän on kirjoittanut paljon muutakin.

 

 

 

 

Tulikivi

Kirjailijakaksikko Preston ja Child.  FBI:n mies Pendergast on jälleen vauhdissa.  Hän saa apurikseen ylikonstaapeli Vincent D´Agostan.  Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.  Outoja murhia tapahtuu.  Paholainenkin mainitaan.  Matka vie kartanoista linnoihin.  Long Islandilta Firenzeen.

 

En tiedä miten kirjailijat käytännössä hoitavat kirjoittamisen, jatkaako toinen siitä mihin toinen on loptettanut.  Miten he pystyvät kirjoittamaan siten, että ei voi nähdä rajaa.  Kirjoittaminen käy kuin yhtenä miehenä.

 

Ensimmäinen murha tapahtuu Long Islandilla.  Taidekriitikko Jeremy Groven ruumis on palanut sisältä päin.  Teko on, joko paholaisen työtä tai murhaaja on keksinyt pirullisen tavan murhata ihmisiä.  Teko herättää pelkoja ja saa paikalliset ylimaallisiin tekoihin uskovat ihmiset kerääntymään paikalle.

 

Mahtaako tämä olla Pendergastin viimeinen ratkaistu rikos.  Kirja jää kohtaan, joka kutkuttaa lukemaan seuraavan kirjan. 

 

Ihailen tarinankertojia, jotka pystyvät pitämään lukijan otteessaan.  Tämä kirja on niin paksu, ettei sitä jaksaisi lukea jos se ei kiinnostaisi.  Kirjailijat ovat löytäneet tavan tehdä se. 

 

Dekkaria ei voi kovin paljon selostaa, juonen kulku paljastuu jos siitä kertoo liikaa.  Lukijan on itse saatava lukea ja jännittää.